Hinterkaifeckin mysteeri on yksi Saksan historian kammottavimmista ja oudoimmista ratkaisemattomista rikoksista, joka herättää kysymyksiä ja kylmiä väreitä vielä nykyäänkin. Tapaus sattui maaliskuussa 1922 Baijerissa, Hinterkaifeckin tilalla, joka sijaitsi lähellä Kahdecan kylää. Koko Gruberin perhe ja heidän uusi palvelijansa murhattiin raa’asti teräaseella, eikä murhaajaa ole koskaan saatu selville. Tapaukseen liittyi mystisiä ja yliluonnollisilta vaikuttavia yksityiskohtia, jotka ovat tehneet siitä yhden historian pelottavimmista murhamysteereistä.

Kaikki alkoi, kun Gruberin perheen uusi palvelija Hanna irtisanoutui työstään vain muutaman päivän jälkeen. Hän kertoi perheen isännälle, Andreas Gruberille, että hän oli kuullut tilalla jatkuvasti outoja askelia ja karmivia huutoja, jotka olivat saaneet hänet valvomaan öisin. Hanna uskoi talon olevan kummitusten riivaama, ja hän päätti lähteä kiireesti tilalta, koska ei enää kestänyt siellä olemista. Andreas Gruber ei vastustellut palvelijan lähtöä, mutta jäi kuitenkin miettimään Hannan pelkoa, vaikka hän ei itse ollut kokenut vastaavia asioita.

Palvelijan lähdettyä perhe alkoi kuitenkin itse kokea outoja ja pelottavia tapahtumia. Gruberin lapsenlapsi, 17-vuotias Cäzilia, kertoi kuulevansa askelia ja kuiskauksia ullakolta iltaisin, mikä esti häntä nukkumasta. Tämä sai koko perheen hermostuneeksi, mutta he yrittivät jatkaa normaalia arkea. Pian tilalla alkoi tapahtua lisää kummallisia asioita: Andreas löysi talosta müncheniläisen sanomalehden, jota he eivät olleet koskaan tilanneet, ullakolta löytyi sammuneita tupakantumppeja, ja tilan ulkopuolelta löytyi tuntemattoman henkilön jalanjälkiä, jotka johtivat taloon mutta eivät sieltä pois. Tämä tarkoitti, että joku oli voinut olla talossa pitkään, mutta ei ollut vielä lähtenyt.

Tilanne muuttui vakavammaksi, kun Andreas Gruber löysi 30. maaliskuuta 1922 talon avaimen mystisesti kadonneen. Samana iltana hän kuuli jälleen askelia ullakolta ja rohkaistui nousemaan ylös tarkistamaan paikat. Ullakolla ei kuitenkaan ollut ketään, eikä talossa näkynyt merkkejä tunkeutujasta. Perhe alkoi elää jatkuvassa pelossa.

31, maaliskuuta 1922 Gruberin tilalle saapui uusi palvelija, Maria Baumgartner, joka oli valmis aloittamaan työnsä. Hän ei kuitenkaan voinut tietää, että tämä päivä tulisi olemaan hänen viimeinen elämänsä. Seuraavana päivänä, 1. huhtikuuta, kyläläiset alkoivat huomata, että Gruberin perhettä ei ollut näkynyt vähään aikaan, ja postilaatikko täyttyi hakemattomasta postista. Huolestuneet naapurit menivät tilalle tarkistamaan tilannetta, ja heidän astuessaan talliin he järkyttyivät näkemästään: Andreas Gruber, hänen vaimonsa Cäzilia, heidän tyttärensä Viktoria ja lapsenlapsensa Cäzilia makasivat verisinä maassa, ja jokaisella oli päähän kohdistuneita kirveen iskuja. Shokeeraavaa oli myös se, että nuoren Cäzilian hiuksia oli revitty irti, ilmeisesti hänen itsensä toimesta, mikä viittasi siihen, että hän oli kokenut äärimmäistä pelkoa ennen kuolemaansa.

Kyläläiset jatkoivat tilan tutkimista ja löysivät talosta Joosefin, Viktorian nuoren pojan, sekä palvelija Marian, jotka hekin olivat kuolleet kirveen iskujen seurauksena. Jokainen uhri oli surmattu teräaseella, ja murhaaja oli peittänyt ruumiit esineillä: oljilla, lakanoilla ja vaatteilla. Tämä sai poliisin pohtimaan, oliko kyseessä tunteellinen tai jopa rituaalinen teko.

Poliisi saapui nopeasti paikalle ja aloitti perusteellisen tutkinnan, mutta heillä oli vastassaan monia arvoituksia. Kyläläiset kertoivat nähneensä savua nousevan Hinterkaifeckin savupiipusta vielä murhien jälkeen, ja tilan eläimet olivat hyvin hoidettuja, mikä viittasi siihen, että joku oli asunut talossa vielä murhien jälkeen. Tämä lisäsi tapauksen mystisyyttä: kuka oli tappanut perheen ja miksi hän olisi jäänyt tilalle päiviksi surmien jälkeen? Poliisi ei kuitenkaan löytänyt mitään selkeitä johtolankoja, ja vaikka he kuulustelivat useita henkilöitä, mitään ratkaisevaa ei saatu selville.

Tutkimuksissa huomio kiinnittyi pian Viktorian ihailijaan, Lorenz Schlittenbaueriin, joka oli ollut ristiriidoissa perheen kanssa Joosefin isyydestä. Viktoria oli väittänyt, että Joosef oli Lorenzin poika, mutta kyläläisten keskuudessa liikkui myös huhu, että Joosef oli todellisuudessa Viktorian ja hänen isänsä Andreas Gruberin välinen lapsi. Lorenz oli tunnettu kylässä kiivaasta luonteestaan, ja jotkut uskoivat, että hän saattoi olla kateellinen ja vihainen Viktorialle ja Gruberin perheelle, mikä olisi voinut ajaa hänet murhaamaan perheen.

Lorenz Schlittenbauer oli myös yksi ensimmäisistä, jotka menivät tutkimaan tilaa, ja hänen käytöksensä oli omituista: hän oli siirtänyt ruumiita ilman pelkoa tai vastenmielisyyttä. Koiran vihaisuus häntä kohtaan herätti lisäepäilyksiä, mutta lopulta todisteita ei ollut tarpeeksi hänen pidättämisekseen. Lorenzin lisäksi poliisi tutki myös muita mahdollisia epäiltyjä, mutta kukaan ei noussut selkeäksi syylliseksi.

Tapauksen mysteeri syveni, kun tutkijat alkoivat epäillä, että murhaaja oli voinut piileskellä talossa jo ennen murhia. Perheen kuulemat askeläänet ullakolta, yksisuuntaiset jalanjäljet, ja se, että mitään arvotavaroita ei ollut varastettu, viittasivat siihen, että kyseessä ei ollut ryöstömurha. Jotkut kyläläiset alkoivat uskoa, että talossa oli yliluonnollisia voimia, ja jopa poliisi oli hämmästynyt tapausta ympäröivistä oudoista tapahtumista.

Yksi pelottavimmista teorioista oli se, että murhaaja oli ollut joku tuttu, joka tiesi perheen salaisuudet ja oli tullut kostamaan. Huhut Viktorian ja Andreaksen insestistä lisäsivät jännitystä, ja kyläläiset pohtivat, oliko Viktorian kuollut aviomies Karl jotenkin osallinen tapahtumiin. Vaikka Karl oli kuollut ensimmäisessä maailmansodassa, hänen ruumistaan ei koskaan löydetty, mikä sai jotkut spekuloimaan, että hän oli ehkä palannut kostamaan perheelleen.

Hinterkaifeckin murhat jäivät ratkaisemattomiksi, ja tapaus on edelleen yksi Saksan historian suurimmista mysteereistä. Vuotta myöhemmin tila purettiin, ja perhe haudattiin Waidhoffenin hautausmaalle, mutta toisen maailmansodan aikana hautausmaa tuhottiin, ja Gruberin perheen ruumiit katosivat mystisesti. Tänään tapauksen muistoksi on pystytetty muistomerkki, mutta sen arvoitus ja yliluonnollinen ilmapiiri elävät edelleen legendoissa ja tarinoissa, ja se jää pelottavaksi varoitukseksi siitä, kuinka tuntematon voi olla todellisuutta karmivampi.