Belle Gunnessin tapaus on yksi Yhdysvaltain rikoshistorian oudoimmista ja pelottavimmista tarinoista. Gunness, jota kutsutaan myös nimellä “musta leski”, oli tunnettu viehättävästä ulkonäöstään ja kyvystään houkutella uhrejaan maatilalleen. Hän ei kuitenkaan ollut vain tavallinen sarjamurhaaja, vaan myös ovela rikollinen, joka osasi manipuloida ympäristöään ja peittää jälkensä taitavasti.

Tarina alkaa LaPorten kaupungista, Luoteis-Indianassa, missä Belle Gunness eli ja omisti maatilan. Huhtikuun 28. päivänä 1908 Gunnessin tila syttyi tuleen. Nuori työntekijä Danny, joka selvisi hengissä talon toisesta kerroksesta, kertoi heränneensä pistävään hajuun ja nähneensä tiheää savua. Hän joutui hyppäämään ikkunasta pelastuakseen, mutta kuuli samalla alakerrasta kolmen lapsen avunhuudot. Danny yritti auttaa, mutta hänen jalkansa murtui, eikä hän pystynyt liikkumaan nopeasti. Poliisit löysivät talon raunioista neljä ruumista: aikuisen naisen, aikuisen miehen ja kolme lasta.

Poliisi päätteli nopeasti, että ruumiit kuuluivat tilan omistajalle Belle Gunnessille, hänen aviomiehelleen Joel Maxsonille ja heidän kolmelle lapselleen. Kuitenkin yksi ruumiista, joka oletettiin olevan Belle, oli päättömänä, mikä herätti epäilyksiä. Danny, joka selviytyi, syytti Ray Lampherea, entistä tilan työntekijää, joka oli hiljattain erotettu ja joka oli uhannut kostaa tilan asukkaille. Poliisit aloittivat Lampheren etsinnät.

Samaan aikaan LaPorten poliisille ilmoitti Etelä-Dakotasta saapunut vieras nimeltä Asle Helgelien, joka kertoi veljensä Andrew’n kadonneen mystisesti. Helgelien oli varma, että hänen veljensä katosi Gunnessin tilalla. Poliisit alkoivat tutkia maatilaa tarkemmin ja löysivät sen läheisyydestä ruumiita, mukaan lukien Andrew’n. Kaikkiaan löydettiin 11 ruumista, jotka olivat miesten, naisten, nuorten ja vauvojen jäänteitä. Osa ruumiista oli paloiteltu, ja niissä oli merkkejä myrkytyksestä strykniinillä.

Epäiltiin, että murhaaja oli itse tulipalossa kuollut Belle Gunness, mutta koska hänen ruumiistaan puuttui pää, henkilöllisyyttä ei voitu vahvistaa. Hammaslääkärit löysivät myöhemmin tilan läheltä pienen osan Bellen hammasproteeseista, mikä viittasi siihen, että aikuisen naisen ruumis kuului Bellelle. Kysymykset kuitenkin jäivät: oliko ruumis todella Belle Gunnessin? Oliko hän paennut ja jättänyt sijaiskärsijän tilalleen?

Bellen menneisyys paljasti hänen synkän ja ahneen luonteensa. Hän syntyi vuonna 1859 Norjassa nimellä Brynhild Paulsdatter Størseth, ja muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1881. Hän asui aluksi Chicagossa sisarensa kanssa, vaihtoi nimensä Belleksi ja aloitti uuden elämän. Hän avioitui kahdesti, ja molemmat avioliitot päättyivät epäilyttäviin kuolemiin, joista Belle sai suuria vakuutuskorvauksia. Näiden rahojen avulla hän osti maatilan LaPortesta.

Belle oli tunnettu paikallisyhteisössä, ja hänellä oli hyvä maine. Mutta hänen elämäntapansa ei ollut niin puhdas kuin miltä se ulospäin näytti. Hänen avioliittojensa aikana useita hänen lapsiaan kuoli epäilyttävissä olosuhteissa, ja hän sai näistä kuolemista vakuutuskorvauksia. Belle käytti hyväkseen myös lehti-ilmoituksia, joissa hän etsi itselleen miehiä, lupasi avioliittoa ja onnellista tulevaisuutta, mutta nämä miehet eivät koskaan palanneet kotiin.

Ray Lamphere, Bellen entinen työntekijä, pidätettiin ja syytettiin tuhopoltosta. Vaikka Lamphere myönsi sytyttäneensä tulipalon, hän kiisti tappaneensa ketään. Ennen kuolemaansa vuonna 1910 Lamphere tunnusti papille, että Belle Gunness oli todellinen murhaaja. Belle oli myrkyttänyt uhrit, ryöstänyt heidät ja piilottanut heidän ruumiinsa tilan läheisyyteen. Lamphere väitti auttaneensa Belleä ruumiiden hävittämisessä, mutta kiisti olleensa mukana murhissa.

Bellen tapa surmata oli kylmäverinen ja järjestelmällinen. Hän valmisti uhrilleen illallisen, johon hän lisäsi myrkkyä, tai iski heitä lihakirveellä päähän. Kun uhrit olivat kuolleet, Belle ryösti heidät ja paloitteli ruumiit, jotka hän sitten hautasi tilansa läheisyyteen tai ruokki sioilleen.

Lampheren tunnustus toi julki synkän totuuden Bellen toimista. Hän oli ollut mukana lukuisten miesten, naisten ja lasten murhissa, ja rikollinen toiminta oli jatkunut useiden vuosien ajan. Lampheren mukaan Belle oli suunnitellut kaiken tarkasti ja osasi peittää jälkensä. Hän käytti hyväkseen miesten yksinäisyyttä ja rakkautta, ja tappoi heidät häikäilemättömästi taloudellisen hyödyn vuoksi.

Poliisit löysivät tilalta todisteita Bellen rikoksista, mutta koska Belle oli oletettavasti kuollut tulipalossa, hänen lopullista kohtaloaan ei voitu varmistaa. Monet uskoivat, että Belle oli onnistunut pakenemaan ja jatkoi elämäänsä toisessa kaupungissa tai maassa. Häntä etsittiin vuosien ajan, mutta mitään varmaa ei koskaan löytynyt.

Vuonna 1931 Los Angelesissa pidätettiin pohjoismaalainen nainen nimeltä Esther Carlson, joka oli syytettynä miehensä murhaamisesta ja omaisuuden anastamisesta. Estherillä oli monia yhtäläisyyksiä Belle Gunnessin kanssa: samankaltainen ulkonäkö, ikä ja rikoksen tekotavat. Poliisit epäilivät, että Esther saattoi olla Belle, mutta hän kuoli ennen oikeudenkäyntiä, joten totuutta ei saatu selville. Jotkut uskovat, että Esther oli todella Belle Gunness, kun taas toiset uskovat, että hän oli vain toinen rikollinen, joka teki samanlaisia murhia.

Bellen tarina on jäänyt mysteeriksi, ja monet yksityiskohdat hänen elämästään ja rikoksistaan ovat edelleen epäselviä. On mahdollista, että Belle onnistui pakenemaan ja elämään loppuelämänsä rauhassa, mutta on myös mahdollista, että hän todella kuoli tulipalossa vuonna 1908. Tutkijat ja rikoshistorioitsijat ovat vuosikymmenien ajan yrittäneet selvittää totuuden Belle Gunnessin kohtalosta, mutta tapaus pysyy yhtenä historian suurimmista arvoituksista.

Gunnessin tapaus muistuttaa meitä siitä, kuinka helppoa on peittää totuus rikosten taustalla. Vaikka Belle oli viehättävä ja hyvämaineinen nainen, hän käytti julmasti hyväkseen ihmisten luottamusta ja tappoi viattomia ihmisiä saadakseen taloudellista hyötyä. Hänen rikostensa laajuus ja julmuus tekevät hänestä yhden historian kylmäverisimmistä sarjamurhaajista.

Belle Gunnessin tarina elää yhä ja kiehtoo rikosten tutkijoita sekä rikoshistoriasta kiinnostuneita. Vaikka totuus hänen kohtalostaan ei ehkä koskaan selviä, hänen nimensä jää historiaan pelottavana muistutuksena siitä, että kaikki ei aina ole sitä, miltä näyttää.