Tämä tapaus käsittelee “Sammakkopoikien” katoamista, joka on yksi Etelä-Korean tunnetuimmista ratkaisemattomista rikostapauksista. Tapaus tapahtui Daegussa, joka on maan neljänneksi suurin kaupunki, tunnettu historiallisesta kulttuuristaan ja kukoistavasta teollisuudestaan. Maaliskuun 26. päivänä 1991 viisi poikaa katosi Wolong-vuorella salamanterien etsintäretkellä, eikä heitä nähty elossa enää koskaan. Tapaus sai valtavan julkisuuden, ja etsintöihin osallistui 318 000 henkilöä sekä painettiin noin 200 miljoonaa lentolehtistä, mutta tapauksesta ei saatu johtolankoja vuosikymmeniin.

Katoamispäivänä poikien oli tarkoitus etsiä salamantereita Wolong-vuorelta. Alun perin tapauksesta raportoitiin vain lyhyesti poliisille, sillä suurin osa poliisivoimista oli vaalipäivän vuoksi toisaalla. Kun lapset eivät palanneet kotiin, heidän vanhempansa alkoivat huolestua ja pyysivät kyläläisten apua etsinnöissä. Poliisi ja kyläläiset eivät kuitenkaan löytäneet mitään merkkejä pojista. Myöhemmin saatiin sieppauspuhelu, mutta tämä osoittautui huijaukseksi. Presidentti Roh Tae-woon määräsi laajamittaiset etsinnät, jotka laajenivat koko maahan, mutta tulokset olivat yhä negatiivisia.

Tapauksen hämärät yksityiskohdat ja epäilykset alkoivat kasvaa, kun psykologi professori Kim Gawon vuonna 1996 esitti julkisesti epäilynsä siitä, että yksi poikien isistä, Kim Taek-kyu, voisi olla sekaantunut katoamiseen. Tämä aiheutti valtavasti kipua perheille, ja Kim Taek-kyu kuoli vuonna 2001 maksasyöpään ilman, että hän oli saanut tietää mitään lastensa kohtalosta.

Vasta vuonna 2002, yli 11 vuotta poikien katoamisen jälkeen, eräs vanhus löysi Wolong-vuorelta lasten luurangot. Nämä jäänteet löytyivät vuoren rinteeltä vain 300 metrin päässä poikien kotoa. Ruumiit olivat kummallisesti pinottuja ja peiteltyjä, ja niiden joukosta löytyi yli 140 luotia ja hylsyjä. Yhden pojan kallosta löydettiin reikiä, jotka näyttivät haulikon aiheuttamilta vaurioilta, ja muista kallosta löytyi merkkejä tylpän esineen iskuista. Poliisi arvioi aluksi, että lapset kuolivat hypotermiaan, mutta tämä herätti kritiikkiä, koska paikka oli niin lähellä kylää eikä lämpötila ollut niin alhainen, että se olisi aiheuttanut kuoleman.

Tutkimukset jatkuivat, ja monet spekuloivat, että lapset saattoivat olla armeijan ampumaharjoituksen uhreja. Armeija kuitenkin kiisti tämän, ja oikeuslääketieteellinen analyysi viittasi siihen, että ruumiit olivat olleet alkuperäisellä löytöpaikalla koko ajan, eivätkä niitä oltu siirretty muualta. Tämä herätti kysymyksen siitä, miksi ruumiit olivat jääneet löytymättä laajoista etsinnöistä huolimatta.

Paikalta löytyi myös epäilyttävä määrä solmuja vaatteissa, ja vaatteet oli sidottu monimutkaisella tavalla, mikä viittasi siihen, että lapset olivat joutuneet toisen henkilön käsittelyyn ennen kuolemaansa. Vielä oudommaksi tilanteen teki se, että ruumiit oli asetettu päällekkäin ja niiden päälle oli asetettu raskas kivi. Tämä viittasi tarkoitukselliseen murhan jälkeiseen käsittelyyn. Lisäksi viides ruumis löydettiin 150 metrin päässä muista, mikä herätti epäilyksiä siitä, että lapset eivät ehkä kuolleet samanaikaisesti.

Paikalta löydetyt luodit ja hylsyt yhdistettiin läheiseen armeijan ampumaharjoitusalueeseen, mutta armeija ilmoitti, ettei katoamispäivänä ollut ampumaharjoituksia. Poliisin myöhemmissä tutkimuksissa kävi ilmi, että henkilö, joka soitti vihjepuhelun lehtitoimistoon päivää ennen ruumiiden löytymistä, oli epäilyttävä, mutta häntä ei koskaan löydetty.

30 vuotta tapahtumien jälkeen tapaus on edelleen ratkaisematon. Poikien vanhemmat eivät ole koskaan saaneet vastauksia lastensa kohtalosta. Lapset haudattiin kahden vuoden kuluttua löydöstään, ja heidän tuhkansa siroteltiin Nakdongjoelle, jotta heidän sielunsa voisi saavuttaa rauhan.

Tämä tapaus herättää yhä monia kysymyksiä ja epäilyksiä. Kuinka murhaaja pystyi kätkemään viiden lapsen ruumiit niin lähelle heidän kotiaan jäämättä kiinni, vaikka alueella suoritettiin laajamittaisia etsintöjä? Miksi poliisi kiirehti sulkemaan tapauksen ilman vakuuttavia todisteita? Mitä Wolong-vuorella todella tapahtui, ja kuka oli vastuussa näiden lasten traagisesta kohtalosta? Vaikka tapauksesta on kulunut vuosikymmeniä, se jatkaa elämään mysteerinä Etelä-Korean rikoshistoriassa.